8. touko, 2015

On siirto nurmee ja vaikka mitä, meillä siirtokisuja...

Viikko on jällen vierähtänyt ja viikarit on vallattomia. 7vk viikarit vilistää ympäri ämpäri iloisesti. 4vk kovasti tavoittelee samaa rytmiä ja koko yläkerta on otettu jo tutuksi. Välillä matka pysähtyy ja mamma tulee mieleen, kuuluu pieni piiiii. ❤ Aivan ihana seurata kuinka rakastava on kissa mamma. Kolmosmamman sfiitissä oli muutto päivä. Aamulla oli pojan köllikkä herhiläis päällä ja hyppi mamman selässä. Aivan kuin siitä kiusaantuneena otti pojan ja siirsi kopan ulkopuolelle nurkkaan. Istui hetken katsellen poikaa köllähti viereen ja sitten rauhoitteli hieman hämmentynyttä pojan köllikää. Niimpä mamma sitten tuumas tovin katseltuaan poikaa, että onhan ne muutkin haettava. Siirsi aina yhden oli tovin uudessa paikassa heidän kanssa ja haki seuraavan. Viimein oli koko viisikko siirretty ja mamma kehräten imetti. Minäpä tätä kunnioitin ja autoin vain hiukan että lapsosilla olisi lämmintä. Nyt on asken kopan ulkopuolelle aloitettu myös 3 mamman vaaveilla. Pian nekin vilistää muiden mukana. ❤